Uutisia (päivitetty 26.6.2007)
HUS ostaa ylipainehappihoitopalvelut Medioxygenistä
Hus on tehnyt tarjouskilpailun jälkeen Medioxygen Oy:n kanssa sopimuksen tehohoitoa vaatimattomien potilaiden ylipainehappihoidon ostamisesta Medioxygen Oy:ltä vuosina 2007-2008. Valinnan perusteena olivat hinnan lisäksi palvelujen laadukkuus ja saatavuus.
Medioxygen on Suomen johtava yksityinen ylipainehappihoitokeskus
Medioxygen tuottaa ylipainehappihoitoa edelleen myös yksityisesti sekä kiireettömille että päivystyspotilaille. Toiminta on jatkunut vuodesta 1999 lähtien, jolloin avasimme ensimmäisen yksityisen ylipainheppihoitoklinikan pohjoismaissa. Tuotamme nykyään valtakunnallisesti noin 20-30% kaikista Suomen ylipainehappihoidoista. Sukeltajantautien hoidoista Medioxygen tuottaa noin 60-80%.
Hoitoon pääsee myös ilman ulkopuolisen lääkärin lähetettä, tällöin hoitoarvion tekee joko Medioxygenin lääkäri tai konsultoiva lääkäri.
Tukholman Karoliiniseen sairaalaan maailman nykyaikaisin painekammio
Tukholman alueella vallinnut ylipainehappihoitopaikkojen puute on helpottanut. Karoliininen sairaala antaa 3500 ylipainehappihoitoa vuodessa.
Huhtikuussa 2006 aloitti toimintansa Tukholman Karoliinisen sairaalan uusinta tekniikkaa ja muotoilua edustava monipaikkainen painekammio, NEMO. Tässä yhdessä maailman suurimmista hoitokammioista on neljä osastoa ja siinä pystytään hoitamaan vaikeitakin tehohoitopotilaita.
Huhtikuussa 2007 Karoliinisessa sairaalassa avattiin lisäksi maailman modernein ja Euroopan suurin pienten painekammioiden (monoplace) osasto. 4 yksipaikkaista kammiota lisää merkittävästi päivittäistä hoitokapasiteettia hyväkuntoisilla potilailla ja erityisesti lapsilla. lisätietoja ruotsiksi
Uutta tutkimusnäyttöä ylipainehappihoidon kustannustehokkuudesta diabeettisessa alaraajahaavassa
Laajojen alaraaja-amputaatioiden määrän on arvioitu tuoreimman kanadalaisen raportin (Suomenkielinen yhteenveto http://lib.stakes.fi/ohtanen/tarkastele.aspx?id=378) mukaan vähenevän 32%:sta 11%:iin diabeettisissa alaraajahaavoissa. Ylipainehappihoidolla jalkahaava parani 83% potilaista, kontrolliryhmässä 43% potilaista. Potilaita, joiden haava ei parantunut, mutta jotka eivät kuitenkaan tarvinneet amputaatiota, oli ylipainehappiryhmässä 6 % ja perinteisen hoidon ryhmissä 24 %. Ylipainehapella hoidettujen potilaiden terveystulokset olivat paremmat ja hoidon kustannukset samalla pienenivät eli hoito oli erittäin kustannustehokasta.
takaisin