Palvelut sukeltajille

Ulkomailla sukellettaessa kannattaa selvittää etukäteen sukelluskeskuksesta minkälainen lääkärintodistus vaaditaan. Todistus on usein hankittavissa myös sukelluskohteessa, mutta voi viedä aikaa ja olla kallis.

 

Sukellus Harrastussukeltajan lääkärintarkastuksesta ei ole Suomessa lainsäädäntöä. Täysin terveelle, hyväkuntoiselle ihmiselle sukeltaminen on suhteellisen turvallinen harrastus. Sukeltajaliiton ohjeistuksen mukaan riittää, kun aloitettaessa ja vuosittain täytetään terveysselvityslomake.

Mikäli terveysongelmia on ollut tai aloittaa sukellusharrastuksen korkeammassa iässä on suositeltavaa, että sukeltamisen erityispiirteisiin perehtynyt lääkäri tekee ensin lääkärintarkastuksen. Tällöin selvitetään sukeltamiseen liittyvät terveydelliset riskitekijät. Lääkärintarkastukseen liittyvät lomakkeet.

 

Läpäistystä sukelluslääkärintarkastuksesta annetaan tutkitulle englanninkielinen kortti, joka on pätevä useimmissa sukelluskohteissa.

 

Harrastussukeltajan tarkastukset

  • Alkutarkastukset ja määräaikaistarkastukset
    • myös erityisryhmille (astmaatikot, nuoret, ikäihmiset)

Erikoistarkastukset 

 

Ammattisukeltajan lääkärintarkastukset ovat lakisääteisiä, koska sukellustyö katsotaan erityistä vaaraa aiheuttava työksi. Ammattisukeltajan alkutarkastuksen saa tehdä sukelluslääketieteen ja ylipainehappihoidon erityispätevyyden omaava lääkäri.

Ammattisukeltajien tarkastukset ja työterveyshuolto

 

Alkutarkastukset ja määräaikaistarkastukset

Erikoistarkastukset:

 

Lääkärintarkastukset sukelluskelpoisuutta rajoittavien sairauksien tai sairastettujen sukellustapaturmien jälkeen.

Sairastetun sukeltajantaudin jälkeen tulee käydä ns. lopputarkastuksessa ennenkuin vakuutus on uudelleen voimassa.

Medioxygenissä sukeltajan lääkärintarkastuksia tekevät

Jari Suvilehto, LKT, erikoislääkäri
Korva-, nenä ja kurkkutaudit, allergologia, sukelluslääketieteen ja ylipainehappihoidon erityispätevyys

30 vuoden sukelluskokemus

26 vuoden kokemus sukelluslääketieteestä

12 vuoden kokemus ylipainehappihoidosta

 

Juha Kuokkanen, LL, erikoislääkäri
Yleislääketiede ja työterveyshuolto,sukellus- ja ylipainelääketieteen ja sotilaslääketieteen erityispätevyys
Merimieslääkäri

30 vuoden sukelluskokemus

29 vuoden kokemus sukelluslääketieteestä ja ylipainehappihoidosta

 

Anne Räisänen-Sokolowski, LKT, Dos.Erikoislääkäri, sukelluslääketieteen ja ylipainehappihoidon erityispätevyys

14 vuoden sukelluskokemus, laitesukelluskouluttaja, DAN ensiapukouluttaja

7 vuoden kokemus sukelluslääketieteestä

3 vuoden kokemus  ylipainehappihoidosta

 

Anna Piippo, LL, erikoistuva, neurokirurgia

5 vuoden sukelluskokemus

3 vuoden kokemus sukelluslääketieteestä 


Tuomas Lähdeoja
, LL, erikoistuva, ortopedia ja traumatologia

2 vuoden sukelluskokemus

1 vuoden kokemus sukelluslääketieteestä 

Valpuri Taulasalo, LL, erikoistuva, anestesiologia

5 vuoden sukelluskokemus

1 vuoden kokemus sukelluslääketieteestä

 

Sukellustapaturmien diagnostiikka ja hoito

Medioxygenin lääkäreillä on laaja kokemus erilaisten sukellukseen liittyvien tapaturmien diagnostiikasta, hoidosta ja ennaltaehkäisystä. 

Sivuonteloiden ja korvien painevauriot

Välikorvan paineentasaustekniikat

Sukeltajantauti

 

Sukellusvakuutukset

Sukeltajan on suositeltava ottaa vakuutus, joka korvaa normaalin matka- ja tapaturmavakuutuksen ulkopuolelle jäävät laitesukellustapaturmat. Tapaturmiin liittyvät kuljetukset ja hoidot voivat muodostua huomattavan kalliiksi ja vakuutuksen puuttuessa sukeltajan  voi joutua maksamaan kaikki kulut itse. Mm. kansainvälinen sukelluslääketieteellinen voittoa tuottamaton järjestö Divers Alert Network (DAN) tarjoaa jäsenetunaan ympärivuotista kaikkialla maailmassa toimivaa vakuutusta, johon kuuluu ympärivuorokautinen puhelinkonsultaatiopäivystys.